lauantai 27. heinäkuuta 2013

Make a right choice

Hengitän ilmaa keuhoihini, tunnen nälän vatsassani. Kosketan itseäni. Uudestaan. Ja uudestaan. En kuule huutoasi, olen omassa kuplassa, johon ei muut mahdu. Itsekäs.
 
 
 
Ensimmäinen päivä takana kun päätin aloittaa laihduttamaan. Voin jo uskoa miltä elämäni on viiden kuukauden päästä.
Jos onnistun valitsemaan oikein.
 
Poikakaveriani ajon tavata huomenna. Päivä poissa kotoa, pois ruoan läheltä. Aijon silti huolehtia ruokailuista. En halua ahmia myöhemmin, kun energia vaje on kasvanut liian suureksi. Tiedän että säännöllinen syöminen auttaa siihen ettei ahmintaa tapahdu.
 
 Ptkästä aikaa eksyin sivulle
jotka ei ole tehty terveille ihmisille. Tai ehkä ihmisille ollenkaan. Jokainen kuva-ja sivu houkuttelee tyttöjä laihtumaan ja olemaan syömättä. Kuihtumaan pois. Tahdoin sulkea silmäni.
En pystynyt.
 
Sisälläni huutaa kaksi ääntä, enkä tiedä kumpaa pelätä, kunpaa palvoa. Toinen äänistä vie minut terveyteen, pois sairaasta mailmasta jossa ei sanoja thinspo ja skinny love tunneta.
Samalla ne kaikki kilot jää minuun.
Jään normaalipainoiseksi. Itselleni liian isoksi.
Taas toinen äänistä vie minut kohti kuolemaa ja laihuutta.
 
En sano kummallekkaan ei.
Jos tahdon pelata tätä peliä niin että voitan, minun on poikettava säänöistä. Huijata? Kai sen niinkin voi sanoa. Voittaakseni tarvitsen kummankin äänen. Terveen ja sairaan. Onnellisuuden ja kontrollin. ystävät ja laihuuden. Jäätelön ja anoreksian.
 
Vain niin minusta tulee onnellinen ja laiha. Jos poistan terveyden kokonaan, minulle ei jää mitään muu kuin laihuus, epäonni, suru, ahdistus ja kaikki se paska. Jos taas valitsen terveyden, sen kaiken ihanuuden ja vapauden joudun luopumaan laihuudesta.
Tarvitsen molempia.
On tehtävä oiketa valintoja. Minun kuuluu elää ja olla onnellinen.
 
Päästän keuhkoistani loput ilmat ulos ja huokaisen. Tämä päivä on ohi. Huomenna kaikki on erillaista, huomenna on uusi päivä.
Vedän viimeisen kerran henkeä ja sukellan veden alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan vastaan risut ja ruusut, kunhan pysytään asiallisina. tarkistan komentit ennen niiden julkaisua. Kiitos!